sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Perhe Reed


Reed on LC perheeni, ja näillä on tultua pelattua aika kauan. Tai no kauan ja kauan. Olen siinä pisteessä että kolmannen sukupolven edustaja on paksuna. En saanut oikein tarkkaa kulkua näille kuville, mutta voinhan yrittää...


Okei, saanko esitellä Penelope Reed. Suvun kolmannensukupolven edustaja, jonka hiusväri vaihtuu edelleen.


Penelopen vanhemmat: Camilla Reed ja Mikael Reed o.s Mönkkönen ( vaimikälie!)


Camillan vanhemmat Matias (jonkaomaasukunimeäenmuista) ja Corrina Reed.






Penelopen kasvettua nuoreksi aikuiseksi, alkoi häntä kiinnostaa taiteet. Ja näyttää myös, että hän pitää lemmikeistä. Lupaan hankkia hänelle kissan, kun peli tulee postilaatikosta :D! Huomaatte varmasti myös vaihtuneen hiusvärin! 


Hän tapasi nuoren miehen, jonka kanssa päätyi naimisiin. Miehen nimi on Henri.



Ikävä kyllä, samaa aikaa kotona nukkui Matias pois.



Camilla ja Corrina ottivat Matiaksen pois menon rankasti. Corrina myös istutti orvokkeja aviomiehensä haudalle.


Eräänä päivänä maalatessaan Penelopen maha pullahti, mikä tarkoitti vain yhtä asiaa. Neljässukupolvi tekee tuloaan.



Myöhemmin samana iltana oli Corrinan aika siirtyä haudan lepoon...

Ensi postauksessa varmaankin tietoa miten porukka pärjäilee Corrinan ja Matiaksen menetyksen keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti